Tiistaiaamuna siis TAYSsiin syöpäosastolle ja 11 verikoetta heti kättelyssä. Kuulemma just ja just mahtuivat siihen kelkkaan mikä niitä veriputkiloita edestakaisin keikuttaa (ite en tietenkään voinut katsoa kun kammoksuttaa kaikki neulat sun muu). 16 on kuulemma enkka. Ensi kertaa varten otetaan multa 13.
Sitten alkoikin hauskuus, luuydinnäytteet rintalastasta ja takaa lonkkaluusta. Ensin puudutuspiikit ja sitten jollain neulasysteemillä kait imivät litkua. Rinta meni kerralla mutta lonkasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Lääkäri ähisi ja survoi ja väänteli sitä työkaluaan muttei päässyt luun sisään. Piti sitten taukoa ja puuskutti. Uusi yritys ja sama tulos. Sitten laskettiin sänky ihan alas niin että se pääsi koko kropan painolla jyystämään ja vihdoin sai näytteen otettua.
Osasto oli muuten ihan kiva, todella tilavat kahden henden huoneet omalla vessalla ja suihkulla, joillain jopa 'yksiöt'. Jääkaapissa suklaavanukkaita, jogurttia, viiliä, limua, pillimehuja, jäätelöä ja ties vaikka mitä energiajuomia joita sai käydä vaikka keskellä yötä kiskomassa. Laiha lohtu sinänsä koska hoitojen jälkeen ei kyllä mikään ruoka houkutellut pätkän vertaa, paitsi että paistettuja kananmunia teki jostain syystä mulla ja yhdellä aivokasvainkaverilla ihan sikana mieli yks ilta. Popula oli aika surullisen oloista, ilmeisesti samalla parturilla käyvät kaikki (heheh). Multakin kuulemma lähes varmasti lähtee hiukset 1-2 viikon kuluttua toisesta hoidosta. Ja mahdollisesti muutkin karvat. Näin pieneen kupoliin ei kalju sovi, kulmakarvojen puute tosin kait vielä vähemmän. Nyt sitten jatkuvasti nyhdän fledaa ja kokeilen että koska alkaa irtoamaan. Luonnollisesti homman käynnistyttyä otan heti Spede / Hunter S. Thompson -letin ja siitä valokuvat ja sitten kaikki pois. Mikään pikkuhiljaa kehittyvä pälvikaljusysteemi ja karvojen teippiharjailu tyynyliinasta ja rytkyistä ei todellakaan nappaa.
Keskiviikkona pumpattiin sitten solumyrkkyjä sellaisella sähkökäyttöisellä tippa-annostelijalla. Hoitsua odotellessani avasin mielenkiinnosta sen vehkeen ja tutkailin säätöjä. Myrkkypuolella tipat laskettiin yksinkertaisella optisella anturilla ja koneen sisällä oli sähkötoimiset clampit joilla sitten letkut pantiin umpeen. Eniwei, 12 tai 24 tuntia oli 'eliniät' myrkyillä eli melko nopeasti happanevaa kamaa. Yksi satsi oli vielä huputettu pussiin kun ei kestänyt valoa... Koneessa oli akku eli sen kanssa olisi voinut liikkuakin mutta punaisen litkun valuessa ei kuulemma saanut edes sängystä nousta kun on riskinä että se kalkyyli (/whatever) lävistää suonen ja aine on senverran stydiä että tulee kyynärvarren lihaksesta läpi. Tiedä sitten oliko hieman liioiteltua pelottelua. Joka pussin välissä huuhdeltiin suolaliuoksella. Yhteensä jonkun 3-4 litraa nestettä laittoivat suoneen. Nappeja tuli kanssa aika tasaiseen tahtiin, pahoinvointilääkkeitä, kortisonia ties mitä muuta mahakatarria ja mahahaavaa estämään.
Diagnoosi on siis nyt varmistunut Hodgkinin lymfoomaksi (imusolmukesyöpä siis). Variantti on nodular sclerosis, edennyt nähtävästi jo kolmosvaiheeseen asti. Lopullinen levinneisyys ja imujärjestelmän ulkopuolelle leviäminen selvinnee luuydinnäytteistä kunhan tulokset tulee. Joka tapauksessa vatsaontelossakin oli jo suurentuneita imusolmukkeita sekä maksassa ja jossain muussa sisäelimessä joku köntsä (olin välillä vähän pöllyssä joten ihan kaikki ei jäänyt muistiin). Eniwei, hoitona on ABVD-solumyrkyt ja lopussa sitten kemoa. Kuulemma tauti ollut kehittymässä jo vähintään vuoden päivät. Oli muuten hauskaa kun yksi lääkäri yritti selittää mulle sormia näyttämällä taudin leviämistä, ensin on yksi sormi, sitten kaksi, sitten neljä jne. Tietysti en edes makuulta nähnyt sen sormia mutta hetken hämmennyksen jälkeen sanoin että eksponenttifunktio on kyllä mulle tuttu käsite... :D
Niin ja yksi iso ongelma on se että laajentunut massa oli painanut keuhkojen välikarsinan röörejä, esim. sydämen yläonttolaskimon jo lähes tukkoon. Tästä siis aiheutui hel-vetinmoinen hengästyminen ja pulssin nousu sekä reisien maitohapoille veto jo kolmen kerroksen portaiden noususta. Ihmettelinkin että miten _voi_ olla mennyt näin nopeasti näin huonoon kuntoon, vaikka nyt salilla ei ole aikoihin juuri treenattukaan.
Torstai-iltana pääsin osastolta kotiin. Illalla mahassa vähän epämääräinen ja heikko olo, Subwayn leipä maistui aivan skeidalta. Maku- ja hajuaisti kuulemma menee persiilleen aineista. Perjantaina soittivat TAYSsiltä että nyt sikapiikkiä ja heti. Tästäkään tuskin olisi tullut mitään vaikkei Hervannassa jonoja/tappeluja ollutkaan, ellei isä olisi taas soittanut ja järkännyt mua jonon ohi. Töissä kävin tunnit kirjaamassa samalla reissulla. Käytävän punakirjavassa lattiassa oli sinisiä läikkiä, ei tosin huonekaverin mielestä... Loppuperjantai menikin sitten ihan "Not like this. Not like this." -meiningillä. Porukat haki Koskiin lauantaina ja täällä olen edelleen. La-iltana sain vähän kiinteää stuffia syötyä ja siitä olo lähti paranemaan (tai no, mistäs mä tiedän kumpi oli muna ja kumpi kana eli lähtikö olo paranemaan ja sen takia sain syötyä vai toisin päin...).
Hoidot jatkuu nyt kahden viikon välein arviolta 8 kuukautta eli 2kk heittivät heti alustavaan estimaattiin lisää. Osastollaolosta ei ole varmaa tietoa vielä, mutta ensi kerralla ainakin joudun jäämään yöksi. Riippuu kai tulevaisuudessa miten miten kroppa reagoi, säkällä voisin saada litkut polilla ja palata yöksi kotiin. Joka tapauksessa hoitoja ilmeisesti skaalataan sen mukaan miten ne purevat ja miten mun perse kestää. Kuulemma B-todistuksella olen ainakin 8kk sairaslomalla. Ja saan Kela Gold(tm) kortin! 10 reseptiä sain kotiin otettavaksi, 3 tosin oli jo entuudestaan.
Tossa muuten liitteenä kuva viime perjantain leikkausreiästä (tuossa toki jo hyvän näköinen ja tulehdus yms. turvotus about veke). n. 5cm pitkä ja 5 tikkiä. Silti, muistaakseni Frankensteinin ruumiinosatkin oli tikattu särmemmin kasaan... Miten hitossa nyt mun kansainvälisen miesmallin uran käy!?! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti